Makeat leivonnaiset

Vadelma-kinuskikakku

Kesäinen kakku valmistuu nopeasti vain neljästä eri tuotteesta. Kinuskiseen kakkuun on käytetty Valion uutta kinuskikermaa, jonka saa vatkattua vaahdoksi tai keitettyä kinuskiksi. Kakku on tehty halkaisijaltaan noin 20cm reunakalvoon, mutta sen voi …

Kesäinen kakku valmistuu nopeasti vain neljästä eri tuotteesta. Kinuskiseen kakkuun on käytetty Valion uutta kinuskikermaa, jonka saa vatkattua vaahdoksi tai keitettyä kinuskiksi. Kakku on tehty halkaisijaltaan noin 20cm reunakalvoon, mutta sen voi valmistaa hyvin myös irtopohjavuokaa käyttäen.

Vadelma-kinuskikakku:

  • 5dl Valio kinuskikermaa

  • 150g digestive keksejä

  • 50g voita

  • 250-300g tuoreita vadelmia

  • (syötäviä kukkia)

Kakku kannattaa valmistaa suoraan tarjoiluastialle, joko reunakalvoa tai irtpohjavuuan reunaa käyttäen. Hienonna keksit tehosekoittimessa tai käsin. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele keksiseos vuoa sisälle. Mittaa kinuskikermasta noin 4.5dl kulhoon ja vaahdota se kovaksi vaahdoksi. Levitä vaahto kesipohjan päälle. Lisää seuraavaksi tuoreet vadelmat. Keitä lopusta kinuskikermasta kastike ja koristele sillä kakku. Irrota kalvo/vuoka varovasti ennen tarjoilua. Kakkua ei tarvitse hyydyttää, vaan sen voi tarjoilla heti.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Donitsit

IMG_5314.jpg

Ohjeella tulee noin 16 kpl donitseja. Kinuski kuorrutteen voi valmistaa helposti itse tai halutessasi voit käyttää valmista kinuskia. Itse keitetty kinuski jää aika juoksevaksi, joten sillä saa tehtyä vain ohuen kuorrutteen. Jos haluat paksun kinuski kerroksen, kannattaa käyttää karamellisoitua kondensoitua maitoa. Ohje salted caramel kuorrutukseen löytyy täältä.

Donitsit:

  • 2,5dl kevytmaitoa

  • 25g hiivaa

  • 1dl sokeria

  • 1tl vaniljasokeria

  • 1tl kardemummaa

  • 1 sitruunankuori raastettuna

  • 1tl suolaa

  • 1 kananmuna

  • 8dl vehnäjauhoja

  • 100g voita sulatettuna

Paistamiseen:

  • 1,5 l rypsiöljyä

Koristeluun:

  • Valkosuklaata & vadelmarouhetta ( dr.oetker)

  • Kinuskia ja suolaa

  • nonparelleja

  • syötävää kultaa

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon sokerit, kardemumma, suola ja muna.
Raasta ja hienonna sitruunan kuori ja lisää taikinaan. Sekoita jauhot pienissä erissä taikinaan ja lisää loppuvaiheessa sulatettu voi. Anna taikinan kohota noin 30 minuuttia.

Muotoile kohonneesta taikinasta 18 kappaletta haluamasi muotoisia munkkeja. Anna kohota vielä 30 minuuttia.

Mittaa kattilaan noin 1,5l rypsiöljyä. Kuumenna öljy 170-asteiseksi. Lämpötilan voi tarkistaa mittarilla tai tiputtamalla pieni pala kattilaan. Lämpötilan ollessa tarpeeksi kuuma taikinan pala nousee pintaan.
Paista muutama munkki kerrallaan molemmin puolin, kunnes ne ovat saaneet kauniin kullanruskean sävyn. Nosta paistetut munkit talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva pääsee valumaan pois.
Anna munkkien jäähtyä hetki ja koristele makusi mukaan.

Video donitsien tekoon löytyy täältä.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentti.

Tuulihattukakku

IMG_5201.jpg

Tuulihatut ovat yksi suosikki juhlatarjottavani, sillä samasta taikinasta voi tehdä sekä suolaiset, että makeat tuulihatut. Tuulihattukakku valmistuu pursottamalla yksittäisten leivonnaisten sijaan levyjä. Kakku kannattaa koota vasta vähän ennen tarjoilua, jotta pohjat eivät vetisty liikaa. Pohjat voi valmistaa jo edellisenä päivänä valmiiksi.

Tuulihattukakku:

  • 100g voita

  • 3dl vettä

  • 2dl vehnäjauhoja

  • 3 kananmunaa

  • 1/2tl leivinjauhetta

Mascarponevaahto:

  • 2.5dl vispikermaa

  • 125g mascarponejuustoa

  • 1 sitruunan kuori raastettuma (n.1tl)

  • 2rkl sokeria

  • 1tl vaniljasokeria

Lisäksi:

  • Tuoreita marjoja

  • karamellisoitua kondensoitua maitoa tai kinuskikastiketta

  • kukkia koristeluun

Mittaa kattilaan voi ja vesi. Kiehauta ja lisää jauhot kerralla. Sekoita miedolla lämmöllä, kunnes taikina alkaa irtoamaan kattilan reunoista. Siirrä kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä muutama minuutti. Lisää kananmunat yksitellen, hyvin vatkaten. Lisää lopuksi leivinjauhe ja jatka vatkaamista vielä muutama minuutti.

Pursota taikinasta kolme samankokoista levyä, kahdelle tai kolmelle pellille. Taikina turpoaa uunissa, joten pohjat eivät saa olla ihan kiinni toisissaan. Paista 160C asteessa kiertoilmassa noin 30 minuuttia, tai kunnes pohjat ovat kypsiä.

Valmista täyte mittaamalla kulhoon mascarpone, vispikerma ja hienosokeri. Vatkaa kovaksi vaahdoksi. Raasta ja hienonna sitruunan kuori. Sitruunasta tulee raastaa vain ohut päällimmäinen kerros (noin 1tl). Lisää lopuksi vaahtoon sitruunan kuori ja vaniljasokeri.

Aloita kakun kasaaminen laittamalla jäähtynyt pohja tarjoiluastialle. Pursota mascarponevaahto, lisää marjat ja kinuskikastike. Kokoa loput kerrokset ja koristele kakku halutessasi kukilla. Jos käytät kukkia, suojaa varret esimerkiksi kelmua käyttäen.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Mangorahka (L)

IMG_5087.jpg

Tämä helppo mangorahka valmistuu kymmenessä minuutissa. Mangosose on jo itsessään aika makea, joten sokerin voi jättää halutessaan pois. Ohjeesta tulee 4-6 annosta.

Mangorahka:

  • 2.5dl vispikermaa (L)

  • 2rkl sokeria

  • 300g Arla Lempi Sipoolainen rahka-jogurtti

  • 1.5dl Bonne mangososetta

  • 1tl vaniljasokeria

Koristeluun:

  • tuoreita marjoja tai hedelmiä

  • syötäviä kukkia tai kultaa

  • nonparelleja

Mittaa kulhoon kerma ja hienosokeri. Vatkaa kovaksi vaahdoksi. Mittaa kermavaahdosta muutama ruokalusikallinen pois ja nosta hetkeksi sivuun koristelua varten. Lisää täytteen sekaan rahka-jogurtti, mangosose ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi ja annostele mangorahka pieniin kuppeihin. Pursota kermavaahto päälle ja koristele esimerkiksi tuoreilla marjoilla, hedelmillä, syötävillä kukilla tai nonparelleilla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Mangojuustokakku ( G, L)

IMG_4811.jpg

Raikas mangojuustokakku on valmistettu 20cm reunavuokaan. Kakussa on käytetty gluteenittomia ja laktoosittomia tuotteita, mutta sen voi halutessaan valmistaa maito- ja vehnätuotteilla.

Pohja:

  • 200g gluteenittomia digestive keksejä

  • 75g laktoositonta voita

  • 1tl vaniljasokeria

Täyte:

  • 4dl laktoositonta vispikermaa

  • 200g Viola maustamatonta tuorejuustoa (L)

  • 400g Viola sitruuna tuorejuustoa (L)

  • 1dl sokeria

  • 1dl Bonne mangososetta

  • 0,5dl vettä

  • 5 liivatetta

Kiille:

  • 3 liivatetta

  • 2dl Bonne mangososetta

  • 3 passionhedelmää

  • 1tl vaniljasokeria

Koristeluun:

  • marenkia

  • sokerimassasta tehtyjä koristeita

  • tuoreita marjoja

  • makeisia (panda passion-lakritsi)

  • syötävää kultaa (confetti)

Aloita hienontamalla pohjan keksit tehosekoittimessa. Lisää keksimurujen joukkoon sulatettu voi. Jos käytät reunavuokaa, nosta se suoraan tarjoiluastian päälle. Reunavuokaa käyttäessä kakkua ei tarvitse siirtää, jolloin se pysyy siistinä. Jos käytät irpohohjavuokaa, vuoraa pohja leivinpaperilla. Painele keksipohja vuuan sisälle.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen vähintään kymmeneksi minuutiksi. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuustot ja sokeri. Sekoita lopuksi mangosose. Kuumenna vesi kattilassa. Purista lionneista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kiehuvaan veteen. Sekoita, kunnes liivatteet ovat kokonaan sulaneet. Kaada liivate ohuena vanana täytteeseen, koko ajan sekoittaen. Nostele täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia, ennen kiilteen lisäämistä.

Aloita kiilteen valmistus laittamalla liivatteet likoamaan kylmään veteen. Halkaise passionhedelmät ja kaada hedelmäliha siivilään. Painele esimerkiksi lusikkaa tai käsiä käyttäen mehu. Kolmesta passion hedelmästä tulee noin 0,5dl mehua. Siemenet voit halutessasi käyttää kakun koristeluun. Mittaa kattilaan mangosose, passionhedelmistä tullut mehu ja vaniljasokeri. Kuumenna seos kiehuvaksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja lisää kiehuvaan seokseen. Sekoita, kunnes liivate on kokonaan sulanut joukkoon. Nosta kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä hetki. Kaada lämmin seos hyytyneen kakun päälle. Jatka hyydyttämistä pari tuntia tai yön yli.

Koristele valmis kakku esimerkiksi marengilla, sokerimassasta tehdyillä koristeilla, tuoreilla marjoilla, makeisilla, syötävillä kukilla tai kullalla. Lisää koristeet vasta vähän ennen kakun esille laittoa.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentti.

Dominokakku

IMG_4599.jpg

Dominokakku on saanut vaaleanpunaisen koristelun ystävänpäivää varten. Näyttävän koristelun kakulle saa myös pelkästään kermavaahtoa ja keksejä käyttäen. Ohje on tehty halkaisijaltaan 18cm reunavuokaan.

Dominokakku:

  • 150g dominokeksejä

  • 50g voita

Täyte:

  • 4dl vispikermaa

  • 250g mascarponejuustoa

  • 200g dominosuklaalevy

  • 150g valkosuklaata

Koritseluun:

  • 100g dominokeksejä muruina

  • 1 pussi mini dominokeksejä

  • 1,5dl vispikermaa

  • 1rkl sokeria

  • vaalenpunaista pastaväriä

  • vaaleanpunaisia suklaapalloja (Stockmann herkku, Confetti)

Hienonna keksit tehosekoittimessa. Sulata voi ja lisää keksimurut sen joukkoon. Jos käytät reunavuokaa (vuoassa ei ole pohjaa) aseta vuoka tarjoiluastian päälle. Painele keksimurut vuoan sisälle tasaiseksi pohjaksi.

Aloita täytteen valmistus mittaamalla kulhoon kerma ja mascarpone, josta on valutettu mahdollinen ylimääräinen neste pois. Vatkaa yhdessä kerma ja mascarponejuusto vaahdoksi. Hienonna veitsellä dominosuklaa mahdollisimman pieneksi. Lisää suklaamurut vaahdon sekaan ja sekoita kevyesti. Sulata valkosuklaa mikrossa, välillä sekoittaen. Lisää lopuksi sulatettu valkosuklaa ja vatkaa varovasti. Vältä liikaa vatkaamista, jotta rakenne pysyy hyvänä. Painele dominovaahto pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3-4 tuntia tai yön yli.

Koristelua varten vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi. Ota vaahdosta puolet toiseen kulhoon. Lisää toiseen kulhoon tilkka vaaleanpunaista pastaväriä ja sekoita. Hienonna keksit ja ripottele kakun päälle. Tämä on helpompi tehdä kun reinavuoka on vielä paikoillaan. Seuraavaksi poista vuoka ja tee pursotuksen. Kaksivärisen pursotuksen saa laittamalla pursotinpussin toiselle puolelle punertavan vaahdon ja toiselle puolelle vaahdon ilman väriainetta. Koristele lopuksi kakku mini dominoilla ja vaaleanpunaisilla suklaapalloilla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentti

Vanilja pannacotta ( L, G)

IMG_4227.jpg

Vanilja panna-cotta on helppo juhlatarjottava, joka sopii myös erikoisruokavalioille ( gluteeniton, laktoositon). Ohjeesta tulee noin 15 pienempää annosta tai halutessasi kahdeksan isompaa annosta. Kuvassa näkyvät annoskupit ovat kooltaan 0,55dl.

Vanilja pannacotta:

  • 1,5dl Pirkka kinuskikastiketta (laktoositon)

  • 5dl laktoositonta kuohukermaa

  • 1dl sokeria

  • 2tl vanilja-aromia

  • 2 liivatetta

  • tuoreita marjoja

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen vähintään kymmeneksi minuutiksi. Annostele kuppien pohjalle kinuskikastiketta. Mittaa kattilaan kerma, sokeri ja vanilja-aromi. Kuumenna seos kiehuvaksi. Kun liivatteet ovat lionneet vähintään 10 minuuttia, purista niistä ylimääräinen vesi pois ja lisää kiehuvan kermaseoksen joukkoon. Sekoita liivatteet joukkoon. Kaada kermaseos annoskuppeihin varovasti. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli. Koristele hyytyneet pannacotat tuoreilla marjoilla ja kinuskikastikkeella.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Mustikkajuustokakku ( G, L)

IMG_4234.JPG

Paistetusta juustokakusta on helppo tehdä gluteeniton ja laktoositon versio. Juustokakun voi valmistaa jo edellisenä päivänä jääkaappiin valmiiksi, jolloin sitä on helpompi leikata. Kakku on tehty halkaisijaltaan 26cm irtopohjavuokaan.

Mustikkajuustokakku:

  • 250g gluteenittomia digestivekeksejä

  • 125g laktoositonta voita

  • 800g laktoositonta philadelphia tuorejuustoa'

  • 150g laktoositonta ranskankermaa

  • 2,5dl sokeria

  • 2tl vanilja-aromia

  • 3 kanamunaa

  • 1dl gluteenitonta jauhoseosta

  • 125g tuoreita mustikoita

Koristeluun:

  • tuoreita marjoja

  • syötäviä kukkia

  • tomusokeria

Hienonna keksit tehosekoittimessa. Sulata voi ja lisää joukkoon keksinmurut. Painele voideltuun irtopohjavuokaan (26cm). Esipaista pohjaa 10 minuuttia 175C asteessa.

Aloita täytteen valmistus sekoittamalla tuorejuusto ja ranskankerma. Lisää sokeri ja vanilja-aromi. Sekoita kanamunat yksitellen, hyvin vatkaten. Lisää gluteeniton jauhoseos ja vatkaa taikina tasaiseksi. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Ripottele lopuksi tuoreet mustikat. Paista uunin keskitasolla 175C asteessa noin 50 minuuttia. Koristele jäähtynyt kakku marjoilla, syötävillä kukilla ja tomusokerilla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Valkosuklaa-mutakakku

IMG_3533.jpg

Tarjoile valkosuklaa-mutakakku karpaloiden, kinuskin ja esimerkiksi jäätelön kanssa. Kakku on tehty halkaisijaltaan 18cm irtopohjavuokaan.

Valkosuklaa-mutakakku:

  • 100g voita

  • 1,5dl kuohukermaa

  • 250g valkosuklaata

  • 1tl vanilja-aromia

  • 1,5dl venhäjauhoja

  • 1tl leivinjauhetta

  • 1 kananmuna

Päälle:

  • 2dl kuohukermaa

  • 1dl fariinisokeria

  • 1rkl voita

  • tuoreita karpaloita

Laita uuni lämpeämään 180C asteeseen. Kuumenna kattilassa voi ja kerma. Osa kiehuva seos pois liedeltä ja lisää hienonnettu valkosuklaa ja vanilja-aromi. Sekoita kunnes suklaa on sulanut joukkoon. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Sekoita jauhot suklaan joukkoon. Lisää lopuksi kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun 18cm irtopohjavuokaan. Paista uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia

Valmista kinuski kuumentamalla kattilassa kerma ja fariinisokeri. Anna seoksen kiehua miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia, välillä sekoittaen. Koristele valmis kakku kinuskikastikkeella ja tuoreilla karpaloilla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Joulumakeiset

IMG_1355.jpg

Itse valmistetut joulumakeiset ovat ihana lahjaidea. Ohjeista tulee noin 18-20 pientä makeista.

Valkosuklaamakeiset:

  • 200g valkosuklaata

  • 3/4dl kuivattuja karpaloita

  • 50g pistaasipähkinöitä

Sulata suklaa mikrossa. Hienonna karpalot ja pistaasipähkinät. Jätä molempia sivuun pieni määrä koristelua varten. Sekoita kaikki aineet keskenään ja kaada leivinpaperin päälle. Tasoita ohueksi levyksi ja ripottele päällä loput karpalot ja pähkinät. Anna kovettua kylmässä hetki. Pilko kovettunut suklaa haluamasi kokoisiksi paloiksi.

Appelsiinitryffelit:

  • 1dl kuohukermaa

  • 1/2 appelsiini

  • 100g leivonta-maitosuklaa (Pirkka)

  • 50g tummaa leivontasuklaata (55%)

  • 2 rkl sokeria

  • 1tl vaniljasokeria

  • 20g voita

  • kaakaojauhetta

  • kookoshiutaleita

Mittaa kerma kattilaan. Raasta pulikkaan appelsiinin kuori ja hienonna tarvittaessa vielä veitsellä. Kuumenna kattilassa kerma ja lisää joukkoon raastettu appelsiininkuori. Kiehauta seos ja siirrä se pois levyltä. Lisää kuumaan seokseen paloiteltu suklaa. Lisää sokerit ja lopuksi voi. Anna seoksen jäähtyä kylmässä. Muotoile jäähtyneestä massasta pieniä palloja. Pyörittelyssä voi käyttää apuna kumihanskoja. Pyörittele valmiit tryffelipallot joko kaakaojauheessa tai kookoshiutaleissa. Säilytä kylmässä.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Wiener nougat pannacotta

IMG_3467.jpg

Tämä kolmen ainesosan Wiener nougat pannacotta sopii myös erikoisruokavalioille, sillä se on gluteeniton, laktoositon ja sen valmistukseen ei käytetä liivatetta. Ohjeesta tulee neljä annosta.

Wiener nougat pannacotta:

  • 3,5dl kuohukermaa (laktoositon)

  • 100g Wiener nougaata

Päälle:

  • 1,5dl kuohukermaa (laktoositon)

  • 1tl vaniljasokeria

  • Wiener nougaata sulatettuna

  • (syötävää hopeaa)

Mittaa kattilaan kerma ja Wiener nougat. Kuumenna muutama minuutti koko ajan sekoittaen. Seos on valmis kun se on hieman paksuuntunut ja alkaa kuplia. Käy keitetty seos läpi sauvasekoittimella. Tämä vaihe ei ole pakollinen. Wiener nougat sisältää mantelia, joten sauvasekoittimen avulla täytteestä tulee tasaisempi. Annostele panna cotta neljään pieneen lasiin/astiaan. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.

Vatkaa panna cotan päälle vaniljasokerilla maustettu kerma. Koristele sulatetulla nougatilla ja halutessasi syötävällä hopealla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Piparikakku

Suklainen piparikakku sopii täydellisesti talven julhiin. Kakku on tehty halkaisijaltaan 20cm reunavuokaan.

Suklainen piparikakku sopii täydellisesti talven julhiin. Kakku on tehty halkaisijaltaan 20cm reunavuokaan.

Piparikakku:

  • 150g kaurakeksejä

  • 75g voita

  • 300g fazerin piparisuklaalevyä

  • 5dl vispikermaa

  • 300g maustamatonta tuorejuustoa

  • 0,5dl sokeria

  • 2tl vanilja-aromia

  • 4kpl liivatetta

  • 0,2dl maitoa

Päälle:

  • 100g fazerin piparisuklaata

  • sokerikuorrutteella koristeltuja pipareita

  • sokerimassasta muotoiltuja lumihiutaleita

  • marenkia

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Aloita hienontamalla keksit tehosekoittimessa. Lisää sulatettu voi ja painele pohja reunavuokaan ( 20cm). Vaahdota vispikerma ja tuorejuusto kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon hienonnettu suklaa, sokeri, vanilja-aromi. Kuumenna maito kiehuvaksi ja lisää joukkoon liivate. Kaada liivateseos ohuena vanana, koko ajan sekoittaen täytteeseen. Nostele täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia tai yön yli. Koristele valmis kakku pipareilla, sokerimassa lumihiutaleilla, marengilla ja suklaalla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Omena-kinuskimuffinssit

IMG_3187.jpg

Minimuffinsseista on tullut yksi minun luottotarjottava juhliin. Pienen koon ansioista ne maistuvan juhlavieraille huomattavasti peremmin kuin isot kuppikakut. Tällä ohjeella tulee yksi minimuffinssipellillinen eli 24kpl.

Omena-kinuskimuffinssit:

  • 100g voita

  • 110g sokeria

  • 2 kananmunaa

  • 2dl vehnäjauhoja

  • 1tl leivinjauhetta

  • 0,5tl jauhettua kanelia

  • 1dl kermaviiliä

  • 0,6dl maitoa

  • 1tl vanilja-aromia

Omenahilloke:

  • 2 omenaa

  • 0,5dl sokeria

  • 1tl sitruunamehua

  • 0,5tl kanelia

  • 0,5dl vettä

Kinuskivaahto

  • 2dl vispikermaa

  • 200g mascarponejuustoa

  • 0,5dl karamellisoitua kondensoitua maitoa

Koristeeksi:

  • sokerimassa lumihiutaleita

  • syötävää hopeaa

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon yksitellen kananmunat. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita lopuksi joukkoon kermaviili, maito ja vanilja-aromi. Pursota täyte minimuffinssivuokiin. Ohjeesta tulee yksi minumuffinssipellilinen eli 24kpl. Paista 180C asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Valmista omenahilloke kuorimalla ja hienontamalla omenat. Mittaa kaikki hillokkeen aineet kattilaan ja anna kiehua miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä.

Koverra jäähtyneet muffinssit käyttämällä muffinssiporaa tai lusikkaa. Täytä muffinssit jäähtyneellä hillokkeella.

Mittaa kulhoon vispikerma ja mascarponejuusto. Vatkaa kovaksi vaahdoksi ja viimeistele lisäämällä kinuski. Kuorruta muffinssit kinuskivaahdolla ja koristele sokerimassa lumihiutaleilla ja syötävällä hopealla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Dumlekakku

unnamed (4).jpg

Tämä helppo dumlekakku valmistuu ilman liivatetta. Kakku on tehty halkaisijaltaan 18cm reunavuokaan.

Dumlekakku:

  • 125g digestive keksejä

  • 75g voita

  • 250g mascarpone juustoa

  • 4dl kuohukermaa

  • 100g valkosuklaata

  • 200g fazerin dumle suklaalevy

Päälle:

  • 1,5dl kuohukermaa

  • 2kpl dumle snacks-patukkaa

  • kinuskikastiketta

Hienonna keksit joko käsin tai tehosekoittimessa. Lisää sulatettu voi ja sekoita. Painale keksiseos 18cm reinavuokaan. Vuoan voi halutessaan vuorata vielä reunakalvolla.

Lisää kulhoon mascarpone ja kuohukerma. Vaahdota kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon sulatettu valkosuklaa ja hienonnettu dumle-suklaa. Nostele täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.

Tasoita tarvittaessa hyytyneen kakun pinnat. Koristele valmis kakku kermavaahdolla, suklaalla ja kinuskikastikkeella.

Lettukakku

Kesäjuhlien helppo ja näyttävä jälkiruoka syntyy maukkaista letuista. Voit koota jälkiruoan esimerkiksi irtopohjavuokaan, tai tarjoilla letut ja lisukkeet erikseen.

Kesäjuhlien helppo ja näyttävä jälkiruoka syntyy maukkaista letuista. Voit koota jälkiruoan esimerkiksi irtopohjavuokaan, tai tarjoilla letut ja lisukkeet erikseen.

Lettutaikina:

  • 2 kananmunaa

  • 5dl täysmaitoa

  • 1rkl sokeria

  • 0,5tl suolaa

  • 0,5tl vanilja-aromia

  • 3dl vehnäjauhoja

  • 50g voita

Paistamiseen:

  • kirkastettua voita

Väliin:

  • tuoreita mansikoita

  • syötäviä kukkia koristeeksi

Mittaa kulhoon kanamunat ja vatkaa niiden rakenne rikki. Lisää joukkoon maito, sokeri, suola ja vanilja-aromi. Lisää jauhot pienissä erissä, koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon lopuksi sulatettu voi. Anna taikinan turvota 15-30 minuuttia. Taikinan turvotessa, valmista täyte.

Mascarponevaahto:

  • 4dl kuohukermaa

  • 250g mascarponea

  • 0,5dl sokeria

  • 1tl vaniljasokeria

  • 1 sitruunan kuori raastettuna

Lisää kaikki täytteen aineet kulhoon ja vatkaa kunnes vaahto on kuohkeaa.

Paista lettuja kirkastetussa voissa noin pari minuuttia per puoli, tai kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita. Anna lettujen jäähtyä ennen kakun kasaamista. Kokoa kakku esimerkiksi reunakalvoa tai irtopohjavuokaa käyttäen. Laita lettujen väliin vuorotellen mansikkasiivuja ja mascarponevaahtoa. Annan kakun asettua jääkaapissa hetki. Koristele kakku mascarponevaahdolla, mansikoilla ja syötävillä kukilla.

Sitruuna pannacotta

Raikas sitruuna pannacotta on loistava jälkiruoka kesäksi. Lemoncurdin voit halutessasi korvata esimerkiksi kondensoidusta maidosta keitetyllä kinuskilla.

Raikas sitruuna pannacotta on loistava jälkiruoka kesäksi. Lemoncurdin voit halutessasi korvata esimerkiksi kondensoidusta maidosta keitetyllä kinuskilla.

Sitruuna pannacotta:

  • 1,6 liivatetta

  • 4dl kuohukermaa

  • 1 sitruunan kuori raastettuna

  • 0,8dl sokeria

  • 1 vaniljatanko

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan vähintään kymmeneksi minuutiksi. Mittaa kattilaan kerma, sitruunankuori, sokeri ja vaniljatanko. Anna seoksen kiehua muutama minuutti miedolla lämmöllä. Kaada kiehuva seos siivilän läpi. Sekoita siivilöityyn kermaan lionneet liivatteet.

Annostele pannacotat 4-6 pieneen kippoon. Hyydytä pannacotat kallelleen, laittamalla toiselle kupin alareunoista esimerkiksi kelmusta tehty koroke. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia.

Sitruunatäyte:

  • 1 liivate

  • 200g lemoncurdia

  • 0,5dl vettä

Laita liivate likoamaan kylmään veteen vähintään kymmeneksi minuutiksi. Kiehauta kattilassa lemoncurd ja vesi. Sekoita kiehuvan seoksen joukkoon lionnut liivate. Kaada sitruunatäyte hyytyneen pannacotan päälle. Aseta kuppi vastakkaiseen suuntaan kallelleen. Hyydytä vielä pari tuntia.

Koristeluun:

  • Tuoreita vadelmia

  • marenkia

Koristele hyytyneet pannacotat tuoreilla vadelmilla ja marengilla.

Geishakakku

Geisha nousi teidän seuraajien suosikki suklaaksi, joten päätin suunnitella siitä kakkuohjeen. Kakku on tehty 18cm reunavuokaan.

Geisha nousi teidän seuraajien suosikki suklaaksi, joten päätin suunnitella siitä kakkuohjeen. Kakku on tehty 18cm reunavuokaan.

Geiskakakku:

  • 200g geishakeksejä

  • 20g voita

  • 5dl vispikermaa

  • 200g philadelphia tuorejuustoa

  • 1dl nutellaa

  • 200g geishasuklaata

  • 0,2dl vettä

  • 3 liivatetta

Päälle:

  • 1dl vispikermaa

  • 1-2 kpl Geisha kismet

  • Geisha-suklaata

  • nutellaa

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen vähintään kymmeneksi minuutiksi. Hienonna keksit tehosekoittimessa ja lisää joukkoon sulatettu voi. Painele keskiseos reuna- tai irtopohjavuuan sisään. Aloita täytteen valmistus vatkaamalla kerma kovaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon myös tuorejuusto. Lisää nutella ja hienonnettu suklaa. Kuumenna vesi mikrossa kiehuvaksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kiehuvan veden sekaan. Valuta liivate ohuena vanana täytteeseen, koko ajan sekoittaen. Nostele täyte vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai yön yli.

Silota tarvittaessa hyytyneen kakun reunat. Hienonna suklaat ja nostele ne kakun keskelle. Vatkaa kerma ja lisää vaahdon joukkoon 1rkl nutellaa. Koristele kakku kerma ja nutella pursotuksilla.

Marenkitäytekakku

Raikas marenkikakku sopii loistavasti kesän juhliin. Käyttämällä kukkia koristeena, saat helposti kakkuun lisää näyttävyyttä.

Raikas marenkikakku sopii loistavasti kesän juhliin. Käyttämällä kukkia koristeena, saat helposti kakkuun lisää näyttävyyttä.

Kakkupohja:

  • 1 kuppi (4kpl) kananmunia

  • 1 kuppi sokeria

  • 1 kuppi vehnäjauhoja ja perunajauhoja

  • 1tl leivinjauhetta

Kuppitekniikalla tehtävään kakkupohjaan tarvitset kolme samankokoista lasia. Mittaa ensimmäiseen lasiin kananmunat. Sen jälkeen mittaa viereiseen lasiin sama määrä sokeria. Mittaa kolmanteen lasiin jauhot. Noin. 70% vehnäjauhoja ja 30% perunajauhoja. Kaikkien aineiden pitäisi tulla samalle tasalle kuppiin. Sekoita lopuksi jauhojen sekaan leivinjauhe.

Vatkaa sokeri ja kananmunat kovaksi vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi pienissä erissä ja vatkaa varovasti vaahdon sekaan. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (20cm). Paista uunin keskitasolla 175C asteessa noin 35 minuuttia.

Valkosuklaamousse:

  • 3,5dl vispikermaa

  • 300g philadephia tuorejuustoa

  • 200g valkosuklaata

  • 0,75dl vaniljakreemijauhetta

Väliin:

  • 250g Mansikoita

  • 1,5dl lemoncurdia

  • 1,5-2dl spriteä kostutukseen

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää lopuksi sulatettu valkosuklaa ja vaniljakreemi jauhe. Täytteeseen ei tarvitse laittaa liivatetta, koska suklaa kovettaa sen jäähtyessään.

Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Kakun saat helpoiten kasattua vuokaan. Halutessasi voit käyttää lisänä reunakalvoa, jolloin kakku irtoaa nätimmin vuoasta. Nosta ensimmäinen kerros tarjoiluastialle vuoan sisään. Kostuta spritellä ja levitä ohut kerros lemoncurdia. Nostele seuraavaksi valkosuklaa täyte. Leikkaa mansikat ohuiksi siivuiksi ja painele täytteen päälle. Kokoa kakku ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.

Marenki:

  • 4 valkuaista

  • 2,5dl sokeria

Koristeluun:

  • Kukkia

Vatkaa valkuiaiset vaahdoksi vesihauteessa, metalli tai lasikulhossa. Sekoita sokeri valkuiaisvaahtoon pienissä erissä. Jatka vatkaamista noin 10 minuuttia. Marenki on valmista kun vaahto on kiiltävää ja siihen jää hyppyjä.

Levitä marenki hyytyneen kakun päälle. Ruskista pintaa varovasti kaasupolttimella. Koristele kakku halutessasi kukilla. Marketeissa myydään pieniä syötäviä kukkia ja ne sopivat loistavasti kakkujen koristeluun. Jos haluat käyttää leikkokukkia niin tarkistathan, että ne eivät ole myrkyllisiä. Pyöritä kukan varteen kelmua ja paina se varovasti kakkuun.


Vadelma-passionpiirakka

WhatsApp Image 2019-05-13 at 18.56.02 (3).jpeg

Kesän juhliin loistavasti sopiva raikas piirakka. Valmista piirakka halutessasi suorakulmion malliseen reunavuokaan tai perinteiseen piirakkavuokaan.

Muropohja:

  • 100g voita

  • 1dl sokeria

  • 2,5 dl vehnäjauhoja

  • 1tl leivinjauhetta

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon. Lisää jauhot pienissä erissä taikinaan. Painele vuokaan (20cmx30cm) ja tee haarukalla pohjaan reikiä. Esipaista pohjaa noin 10 minuuttia 180C asteessa.

Vadelma-passiontäyte:

  • 600g maustamatonta tuorejuustoa

  • 100g ranskankermaa

  • 2dl sokeria

  • 2 kananmunaa

  • 0,5dl vehnäjauhoja

  • 5kpl passionhedelmää

  • 250g vadelmia

Koristeluun:

  • Vadelmia

  • passionhedelmiä

  • syötäviä kukkia

Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma keskenään. Lisää joukkoon sokeri ja passionhedelmien mehu. Lisää lopuksi kananmunat yksitellen, hyvin vatkaten. Vatkaa joukkoon vielä lopuksi jauhot.

Kaada puolet täytteestä esipaistetun pohjan päälle. Ripottele väliin vadelmat. Kaada loppu taikina ja tasoita pinta. Paista 175C asteessa noin 45 minuuttia. Koristele valmis piirakka tuoreilla vadelmilla ja syötävillä kukilla.

Donitsit

WhatsApp Image 2019-04-20 at 14.11.34.jpeg

Tämän vuoden vappudonitsit saavat kuorrutuksensa valkosuklaasta ja turkinpippuri-dominoista. Tällä ohjeella tulee noin 16kpl donitseja

Donitsit:

  • 2,5dl kevytmaitoa

  • 25g hiivaa

  • 1dl sokeria

  • 1tl vaniljasokeria

  • 1tl kardemummaa

  • 1 appelsiininkuori raastettuna

  • 1 sitruunankuori raastettuna

  • 1tl suolaa

  • 1 kananmuna

  • 8dl vehnäjauhoja

  • 100g voita sulatettuna

Paistamiseen:

  • 1,5 l rypsiöljyä

Koristeluun:

  • Valkosuklaata & turkinpippuri-dominoita

  • kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia

  • tomusokeria, vettä ja vaaleanpunaista elintarvikeväriä

  • sokeria

  • nonparellejä

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon sokerit, kardemumma, suola ja muna.
Raasta appelsiinin ja sitruunan kuori ja lisää ne myös taikinaan. Sekoita jauhot pienissä erissä taikinaan ja lisää loppuvaiheessa sulatettu voi. Anna taikinan kohota noin 30 minuuttia.

Muotoile kohonneesta taikinasta 18 kappaletta haluamasi muotoisia munkkeja. Anna kohota vielä 30 minuuttia.

Mittaa kattilaan noin litra rypsiöljyä. Kuumenna öljy 170-asteiseksi. Lämpötilan voi tarkistaa mittarilla tai tiputtamalla pieni pala kattilaan. Lämpötilan ollessa tarpeeksi kuuma taikinanpala nousee pintaan.
Paista muutama munkki kerrallaan molemmin puolin, kunnes ne ovat saaneet kauniin kullanruskean sävyn. Nosta paistetut munkit talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva pääsee valumaan pois.
Anna munkkien jäähtyä hetki ja koristele makusi mukaan.