Makeat leivonnaiset

Kääretorttukakku

Kääretorttukakku:

  • 4 kananmunaa

  • 1 ½ dl sokeria

  • ¾ dl perunajauhoja

  • ¾ dl vehnäjauhoja

  • 1 tl leivinjauhetta

Vatkaa kananmunat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahdon joukkoon. Nostele taikina tasaiseksi massaksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10–12 minuuttia. Kumoa pohja sokerilla sirotetulle leivinpaperille ja irrota pohjan paperi.

Väliin:

  • 2.5 dl Flora vispiä

  • 250 g mascarponejuustoa

  • 0.5 dl karamellisoitua kondensoitua maitoa

  • 300 g tuoreita vadelmia

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon mascarpone ja karamellisoitu kondensoitu maito ja sekoita hyvin. Levitä kinuskivaahto jäähtyneen kääretorttupohjan päälle. Ripottele päälle tuoreet vadelmat. Kääri kevyesti rullalle leivinpaperia apuna käyttäen. Anna kääretortun maustua jääkaapissa pari tuntia.

Koristeluun:

  • 1 dl Flora vispiä

  • 1 tl sokeria

  • vaaleanpunaista pastaväriä

  • vadelmia

  • syötäviä kukkia

Leikkaa kääretortusta muutaman sentin kokoisia viipaleita ja kokoa niitä päällekkäin kakuksi. Vatkaa koristelua varten kerma ja sokeri. Värjää vaahto halutessasi vaaleanpunaisella pastavärillä. Huom! ei kaupan nestemäisellä elintarvikevärillä. Koristele kakku pursotuksilla, tuoreilla vadelmilla ja syötävillä kukilla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentti

Porkkanakääretorttu

Porkkanakääretorttu:

  • 2 kananmunaa

  • 2 dl sokeria

  • 100 g voita (sulatettuna)

  • 1.5 dl vehnäjauhoja

  • 0.5 dl perunajauhoja

  • 1.5 tl kanelia

  • 1 tl kardemummaa

  • 0.5 tl inkivääriä

  • 1 tl leivinjauhetta

  • 1 tl ruokasoodaa

  • 2 dl porkkanaraastetta

Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi ja siirrä ne hetkeksi sivuun. Vatkaa kananmunat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää sulatettu voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahdon joukkoon. Nostele taikina tasaiseksi massaksi. Sekoita lopuksi joukkoon porkkanaraaste.

Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10–12 minuuttia. Kumoa pohja sokerilla sirotetulle leivinpaperille ja irrota pohjan paperi.

Täyte:

  • 300 g Philadelphia tuorejuustoa

  • 120 g voita

  • 3 dl tomusokeria

  • 1 tl vaniljasokeria

Sekoita pehmeän voin joukkoon tuorejuusto ja vatkaa hyvin. Lisää lopuksi tomusokeri ja sekoita tasaiseksi. Levitä täyte tasaisesti jäähtyneen kääretorttupohjan päälle. Kääri kevyesti rullalle leivinpaperia apuna käyttäen. Anna porkkanakääretortun maustua jääkaapissa pari tuntia.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Passion pavlovat

Ohjeella tulee noin 9 pavlovaleivosta. Marenkikupit voi valmistaa jo hyvissä ajoin, mutta ne kannattaa täyttää vasta vähän ennen tarjoilua.

Passion pavlovat:

  • 4 munanvalkuaista

  • 2,5 dl sokeria

  • 1 tl vaniljasokeria

  • 1 rkl maissitärkkelystä

  • 1 rkl valkoviinietikkaa

Erottele keltuaiset valkuaisista. Valkuaisten sekaan ei saa päätyä ollenkaan keltuaista tai vettä, sillä silloin marenki ei onnistu.

Vaahdota valkuaiset sähkövatkaimella tai yleiskoneella. Lisää sokeri joukkoon pienissä erissä koko ajan vatkaten. Sekoita lopuksi etikka, maissitärkkelys ja vaniljasokeri ja jatka vatkaamista. Marenkivaahto on valmista, kun siitä muodostaa huippuja.

Laita vaahto pursotinpussiin ja pursota tähtityllaa käyttäen pieniä kuppeja. Paista marenkeja 100 asteessa noin 1,5 tuntia. Anna marenkien jäähtyä.

Passion curd:

  • 6 passionhedelmää

  • 0.5 dl sitruunamehua

  • 3 kananmunan keltuaista

  • 1 dl sokeria

  • 2 tl vaniljasokeria

  • 50 g voita

Aseta kattilan päälle siivilä. Halkaise passionhedelmät ja koverra sisältö siivilään. Painele esimerkiksi lusikkaa käyttäen hedelmälihaa siivilää vasten siten, että kaikki mehu irtoaa. Lisää kattilaan keltuaiset, sokeri, vaniljasokeri ja sitruunan mehu. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia koko ajan sekoittaen. Seos on valmista, kun se alkaa sakenemaan. Anna jäähtyä hetki ja lisää sen jälkeen joukkoon voi.

Koristeluun:

  • 4 dl Flora vispiä

  • sokeria

  • vadelmia

  • syötäviä kukkia

Mausta kerma sokerilla ja vatkaa se kovaksi vaahdoksi. Nostele marenkikupin pohjalle passion curdia. Pursota sen päälle vispikerma tähtityllaa käyttäen. Lisää lopuksi pursotuksen päälle vielä passion curdia, vadelmia ja syötäviä kukkia.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentti.

Salted caramel-juustokakku

Kakku on valmistettu halkaisijaltaan 20 cm reunavuokaan. Kinuskina kakussa on käytetty karamellisoitua kondensoitua maitoa, jota myydään elintarvikekauppojen leivontaosastolla. Kakkuun tulee yhteensä yksi tölkki kinuskia.

Salted caramel-juustokakku:

  • 175 g digestive keksejä

  • 75 g voita

  • 600 g Philadelphia tuorejuustoa

  • 100 g ranskankermaa

  • 2 tl vanilja-aromia

  • 1 dl kinuskia (karamellisoitua kondensoitua maitoa)

  • 0.75 dl sokeria

  • 2 kananmunaa

  • 3 rkl vehnäjauhoja

PÄÄLLE:

  • 1 dl Flora vispiä

  • 1 tl sokeria

  • suolaa

  • 2 dl kinuskia (karamellisoitua kondensoitua maitoa)

Hienonna keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa. Painele seos halkaisijaltaan 20 cm irtopohja- tai reunavuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 175 asteessa noin 5 minuuttia.

Sekoita keskenään pehmeä tuorejuusto ja ranskankerma. Lisää kinuski, vanilja-aromi ja sokeri. Lisää kananmunat yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Sekoita lopuksi joukkoon jauhot. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista 170 aseessa noin 45 minuuttia.

Levitä jäähtyneen kakun päälle loppu kinuski. Ripottele päälle suolaa. Vatkaa kerma ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Viimeistele kakku pursotuksilla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentti.

Browniekakku

Herkulliset browniet muuntuvat näppärästi myös kakuksi, joka on valmistettu halkaisijaltaan 20cm irtopohjavuokaan.

Herkulliset browniet muuntuvat näppärästi myös kakuksi, joka on valmistettu halkaisijaltaan 20cm irtopohjavuokaan.

Browniekakku:

  • 150g voita

  • 2dl sokeria

  • 2tl vaniljasokeria

  • 3 kananmunaa

  • 200g tummaa leivontasuklaata (70%)

  • 1dl jauhoja

  • 1dl tummaa kaakaojauhetta

Päälle:

  • 1.5dl kuohukermaa

  • 1.5dl fariinisokeria

  • suolaa

  • tuoreita vadelmia

Sulata suklaa mikrossa ja siirrä hetkeksi sivuun jäähtymään. Lisää pehmeän voin sekaan sokerit ja vatkaa vaahdoksi. Lisää seuraavaksi yksitellen kananmunat ja vatkaa huolellisesti. Sekoita joukkoon myös sulatettu suklaa. Yhdistä kaakao vehnäjauhoihin. Lisää jauhoseos siivilän läpi sekaan ja sekoita hyvin. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (20cm). Paista alatasolla 175C asteessa noin 25-30 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä kosteaksi. Paistoaika riippuu hieman uunista.

Aloita kinuskin valmistus sillä aikaa kun browniekakku on uunissa. Mittaa mielellään paksupohjaiseen kattilaan kerma ja fariinisokeri. Anna kiehua miedolla lämmöllä sekoittaen noin 10-15 minuuttia. Voit testata onko kinuski valmista, tiputtamalla pienen tipan kylmään veteen. Jos kinuski hajoaa veden sekaan, vaatii se vielä keittämistä. Valmis kinuski pysyy vedessä kasana/pallona. Siirrä valmis kinuski liedeltä pois.

Anna kakun jäähtyä vuoassa hetki, kunnes pinta on laskenut tasaiseksi. Kaada kuuma kinuski kakun päälle ja anna jäähtyä kylmässä vähintään tunti. Jauha valmiin kakun päälle merisuolaa myllystä ja koristele kakku tuoreilla vadelmilla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Porkkanamuffinssit

Ohjeella valmistuu noin 24 minimuffinssia.

Porkkanamuffinssit:

  • 140 g porkkanaraastetta

  • 70 g pekaanipähkinöitä

  • 0,5 dl fariinisokeria

  • 0,5 dl sokeria

  • 100 g voita

  • 2 kananmunaa

  • 1 tl leivinjauhetta

  • 1 tl ruokasoodaa

  • 1 tl kanelia

  • 1,7 dl vehnäjauhoja

Koristeluun:

  • 2.5 dl Flora vispiä

  • 200 g vanilja tuorejuustoa

  • 1 tl vaniljasokeria

  • oranssia pastaväriä (ei nestemäistä elintarvikeväriä)

  • syötävää kultaa

Aloita muffinssien valmistus raastamalla porkkanat ja hienontamalla pähkinät. Siirrä nämä hetkeksi sivuun ja mittaa toiseen kulhoon pehmeä voi ja sokerit. Vatkaa vaahdoksi ja lisää kananmunat yksitellen joukkoon, samalla vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää pienissä erissä taikinaan. Lisää lopuksi porkkanaraaste ja pähkinät. Annostele taikina minimuffinssivuokiin (24klp). Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja vaniljasokeri. Siirrä puolet vaahdosta toiseen kulhoon. Lisää toiseen kulhoon tilkka oranssia pastaväriä (ostettu Confetista) ja sekoita. Kaksivärinen pursotus syntyy laittamalla pursotinpussin toiselle puolelle värjätty vaahto ja toiselle puolelle vaahto ilman väriainetta. Pursota kuorrutus jäähtyneiden muffinssien päälle tähtityllalla (Wilton 1M). Koristele lopuksi syötävällä kullalla.


Klikkaa tästä jättääksesi kommentti

Ystävänpäivän keksikakku

Kaupallinen yhteistyö: SAGA

Käy kurkkaamassa lisää käyttövinkkejä ja reseptejä täältä.

Ystävänpäivän keksikakku kasataan teemaan sopivan sydänkuvioisen SAGA-leivinpaperin päälle. Biohajoava SAGA-leivinpaperin sydänkuviot ovat painettu elintarvikeväreillä.

Huomioithan, että kakun annetaan tekeytyä jääkaapissa yön yli, jotta keksi pehmenee. Kakku kannattaa kuitenkin koristella vasta ennen tarjoilua. Voit hahmotella leivinpaperille haluamasi muotoisen sydämen tai käyttää apuna alla olevaa mallia. Ohjeella tulee kaksi isoa sydänkeksiä.

Tallenna kuva ja tulosta se A4 paperiarkille.

Taita leivinpaperi kaksin kerroin ja aseta saumakohta tulostetun sydämenpuolikkaan päälle. Piirrä ääriviivat leivinpaperille elintarviketussia käyttäen. Leikkaa leivinpaperista sydänmuotti ja aseta se taikinalevyn päälle.

Ystävänpäivän keksikakku:

  • 180 g voita

  • 1,75 dl hienosokeria

  • 1 kananmuna

  • 2 tl vanilja-aromia

  • 4 dl jauhoja

  • ½ tl leivinjauhetta

Väliin:

  • 5 dl vispikermaa

  • 300 g vaniljatuotejuustoa

  • 1rkl sokeria

Koristeluun:

  • kermavaahtoa

  • vaaleanpunaista elintarvikeväriä

  • Ruby-suklaasta muotoiltuja sydämiä

  • macaron-leivoksia

  • suklaapalloja

  • marenkeja

  • tuoreita marjoja

  • sitruunamelissaa

  • syötävää hopeaa

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna sekä vanilja-aromi ja vatkaa tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinan joukkoon pienissä erissä. Jatka vatkaamista, kunnes taikina on tasaista. Taputtele taikina litteäksi ja kääri kelmuun. Anna jähmettyä jääkaapissa pari tuntia tai yön yli.

Kauli leivinpaperin päällä taikinasta tasainen levy. Leikkaa taikinasta leivinpaperia muottina käyttäen haluamasi muotoinen sydän. Jos käytät ylläolevaa mallia, tallenna kuva ja tulosta se A4 paperiarkille. Taita leivinpaperi kaksin kerroin ja aseta saumakohta tulostetun sydämenpuolikkaan päälle. Piirrä ääriviivat leivinpaperille elintarviketussia käyttäen. Leikkaa leivinpaperista sydänmuotti ja aseta se taikinalevyn päälle. Ohjeella tulee kaksi isoa sydänkeksiä. Paista keksit yksi kerrallaan 180 asteessa noin 10–12 minuuttia.

Valmista kakun täyte vatkaamalla kerma ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita lopuksi joukkoon tuorejuusto. Aseta sydänkuvioitu leivinpaperi tarjoiluastian päälle ja nosta jäähtynyt keksi pohjaksi. Pursota pyöreällä tyllalla täytettä tasaisesti koko keksille. Aseta toinen keksi varovasti täytteen päälle ja pursota samaan tyyliin. Anna kakun olla jääkaapissa yön yli, jotta keksi pehmenee.

Vatkaa pursotuksia varten noin 1 dl vispikermaa ja makeuta se sokerilla. Lisää joukkoon pieni tippa vaaleanpunaista pastaväriä. Pursota tähtityllaa (Wilton 1M) käyttäen koristepursotuksia. Lisää loput koristeet pursotusten ympärille.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentti.

Video kakun kokoamisesta ja koristelusta löytyy täältä.

Tuulihatut

Ohjeella tulee noin 20 tuulihattua

Tuulihatut:

  • 100 g voita

  • 2 dl vettä

  • 2.5 dl vehnäjauhoja

  • 4 kananmunaa

Väliin:

  • 2.5 dl Flora Vispiä

  • 2 rkl sokeria

  • tuoreita mansikoita

Koristeluun:

  • 30 g Fazerin sinistä

Mittaa kattilaan voi ja vesi. Kiehauta ja lisää jauhot kerralla. Sekoita miedolla lämmöllä, kunnes taikina alkaa irtoamaan kattilan reunoista. Siirrä kattila pois liedeltä ja anna taikinan jäähtyä. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Kun kaikki munat on lisätty, jatka vatkaamista vielä muutama minuutti.

Pursota leivinpaperin päälle pellille noin 20 tuulihattua. Tuulihatut kohoavat uunissa, joten älä laita niitä ihan kiinni toisiinsa. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.

Vatkaa sokeri ja kerma kovaksi vaahdoksi. Leikkaa tuulihattujen hattu pois ja pursota tähtityllalla (Wilton 1M) pohjan päälle kermavaahtoa. Lisää väliin tuoreita mansikoita. Pursota hattuun vähän vaahtoa ja paina se varovasti pohjan päälle. Koristele sulatetulla suklaalla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentti

Kinder-vohvelikakku

Vohvelikakku on saanut väliinsä helpon kahden aineosan kindervaahdon. Ohjeella tulee yhdeksän vohvelia.

Vohvelikakku on saanut väliinsä helpon kahden aineosan kindervaahdon. Ohjeella tulee yhdeksän vohvelia.

Vohvelit:

  • 2 kananmunaa

  • 3 dl maitoa

  • 1.5 dl kivennäisvettä

  • 3.5 dl vehnäjauhoja

  • 1 tl vaniljasokeria

  • 1 rkl sokeria

  • 1 tl leivinjauhetta

  • 0.5 tl suolaa

  • 50 g voita

Paistamiseen:

  • voita

Sekoita kulhossa kananmunat, maito ja kivennäisvesi. Mittaa kaikki kuivat aineet ja sekoita ne keskenään. Lisää kuivat aineet nesteiden joukkoon hyvin sekoittaen. Lisää taikinaan lopuksi sulatettu voi. Anna taikinan turvota voin 30 minuuttia.

Kindervaahto:

  • 4.5 dl Flora vispiä

  • 120 g (6 kpl) Kinder maxi suklaata

Vatkaa Flora vispi kovaksi vaahdoksi. Sulata suklaa ja anna jäähtyä hetki. Sekoita sulatettu suklaa kermavaahdon joukkoon. Nosta vaahto jääkaappiin odottamaan.

Koristeluun:

  • 300 g tuoreita mansikoita

  • Kinder bueno

  • Kinder bueno white

  • Kinder-yllätysmuna

  • pieniä suklaamunia

  • Kinder max sulatettuna

Hienonna kakun väliin tulevat mansikat ja jätä muutama mansikka koristelua varten sivuun. Voitele vohvelirauta ja paista vohveleita muutama minuutti. Anna vohveleiden jäähtyä ennen kakun kasaamista.

Nosta pohjaksi tuleva vohveli suoraan tarjoiluastialle. Pursota tai levitä kindervaahto kerroksien väliin. Kerroksia tulee useita, joten täytettä kannattaa laittaa ohuesti. Ripottele pursotuksen päälle hienonnettuja tuoreita mansikoita. Kokoa kakku samalla tyylillä ja koristele lopuksi erilaisilla suklailla ja mansikoilla. Leikkaa kakku terävällä veitsellä.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentti.

Vadelma-juustokakku

IMG_7525.jpg

Tämä paistettu vadelma-juustokakku on pysynyt luottoreseptinäni jo kahdeksan vuotta. Suunnittelin ohjeen Koko Suomi leipoo- ohjelmaa varten ja resepti on edelleen kovassa käytössä. Paistettu juustokakku on helppo muuntaa laktoosittomaksi ja gluteenittomaksi. Ohje siihen löytyy täältä. Kakku on valmistettu halkaisijaltaan 20 cm reunavuokaan.

Vadelma-juustokakku:

  • 175 g digestive keksejä

  • 75 g voita

  • 600 g Philadelphia tuorejuustoa

  • 100 g ranskankermaa

  • 1 tl raastettua sitruunankuorta

  • 1 tl raastettua appelsiininkuorta

  • 180 g sokeria

  • 3 kananmunaa

  • 3 rkl vehnäjauhoja

  • 125 g tuoreita vadelmia

Päälle:

  • 225 g tuoreita vadelmia

  • tomusokeria

Laita uuni lämpimään 170 asteeseen. Hienonna keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa. Painele seos halkaisijaltaan 20 cm irtopohja- tai reunavuoan pohjalle. Esipaista pohjaa noin 5 minuuttia.

Sekoita keskenään pehmeä tuorejuusto ja ranskankerma. Lisää sokeri ja raastettu sitruunan- ja appelsiininkuori. Lisää kananmunat yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Sekoita lopuksi joukkoon jauhot. Kaada puolet taikinasta esipaistetun pohjan päälle. Ripottele väliin vadelmat ja kaada lopputaikina vuokaan. Paista 170 aseessa noin 50 minuuttia. Koristele kakku tuoreilla vadelmilla ja tomusokerilla

Klikkaa tästä jättääksesi kommentti.

Valkosuklaa-vadelmakakku

mailis_20210208_juho+tirkkonen_012.jpg

Ystävänpäivään sopiva kakku koostuu kolmesta kerroksesta: browniepohja, valkosuklaa- ja vadelmamousse. Kakku on tehty halkaisijaltaan 20 cm vuokaan ja se on kasattu korkeaa (12 cm) reunakalvoa käyttäen. Kakusta saa matalamman tekemällä se halkaisijaltaan isompaan vuokaan tai tekemällä reseptin esimerkiksi 0.75 kertaisena. Jos teet ohjeen isompaan vuokaan tai pienemmillä määrillä huomioithan pohjan paistoajan sen mukaan.

Browniepohja:

  • 120 g voita

  • 150 g tummaa suklaata

  • 1.5 dl sokeria

  • 1 tl vaniljasokeria

  • 3 kananmunaa

  • 1 dl vehnäjauhoja

  • 0.5 dl tummaa kaakaojauhetta

Sulata suklaa ja siirrä hetkeksi sivuun jäähtymään. Lisää pehmeän voin sekaan sokerit ja vatkaa vaahdoksi. Lisää seuraavaksi yksitellen kananmunat ja vatkaa huolellisesti. Sekoita joukkoon myös sulatettu suklaa. Yhdistä kaakao vehnäjauhoihin. Lisää jauhoseos siivilän läpi sekaan ja sekoita hyvin. Kaada taikina voideltuun 20 cm reuna- tai irtopohjavuokaan. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 30-35 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä kosteaksi. Paistoaika riippuu uunista. Anna pohjan jäähtyä ennen täytteiden lisäämistä.

Valkosuklaamousse:

  • 3 dl Flora vispiä

  • 150 g maustamatonta tuorejuustoa

  • 200 g valkosuklaata

  • 0.2 dl vettä

  • 3 liivatetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen vähintään kymmeneksi minuutiksi. Vatkaa Flora vispi kovaksi vaahdoksi. Valuta tarvittaessa tuorejuuston pinnalla oleva neste ensin pois ja sekoita se kermavaahdon joukkoon. Sulata suklaa ja lisää se vaahtoon hyvin sekoittaen. Mittaa kattilaan noin 0.2 dl vettä ja kuumenna se kiehuvaksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää kattilaan. Sekoita, kunnes liivate on kokonaan sulanut joukkoon. Kaada liivate ohuena vanana täytteeseen, samalla sekoittaen. Reunusta browniepohja korkeaa reunakalvoa tai -vuokaa käyttäen. Nostele täyte jäähtyneen browniepohjan päälle ja tasoita pinta. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Vadelmamousse:

  • 200 g pakastevadelmia (3/4 dl siivilöitynä)

  • 3 dl Flora vispiä

  • 150 g maustamatonta tuorejuustoa

  • 1 dl sokeria

  • 1 tl vaniljasokeria

  • 0.2 dl vettä

  • 4 liivatetta

Kiehauta pakastevadelmat kattilassa. Siivilöi vadelmien siemenet pois tiheän siivilän avulla. Nosta siivilöidyt vadelmat hetkeksi jääkaappiin jäähtymään. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto. Valuta tarvittaessa tuorejuuston pinnalla oleva neste ensin pois. Lisää sokerit ja jäähtynyt vadelmasose. Mittaa kattilaan noin 0.2 dl vettä ja kuumenna se kiehuvaksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää kattilaan. Sekoita, kunnes liivate on kokonaan sulanut joukkoon. Kaada liivate ohuena vanana täytteeseen, samalla sekoittaen. Nostele täyte valkosuklaatäytteen päälle ja tasoita pinta. Valkosuklaatäyte on sen verran jämäkkää, että vadematäytteen voi nostella suoraa sen päälle ilman sen kummempaa hyydyttämistä. Kun molemmat täytteet on vuoassa, anna kakun hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.

Marengit:

  • 1 valkuainen

  • 0.5 dl Dansukker Siro erikoishieno sokeria

  • pinkkiä pastaväriä

Vatkaa huoneenlämpöinen valkuainen kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon sokeri samalla vatkaten. Vaahdota noin viisi minuuttia, kunnes vaahto on niin kovaa, että kulhon voi kääntää ylösalaisin. Aseta pursotin pussi korkeaan lasiin. Lisää pastaväriä pursotinpussin reunoille esimerkiksi varrastikkua käyttäen. Huom! Ei onnistu kaupan nestemäisillä elintarvikeväreillä. Nostele marenki varovasti pussiin. Pursota leivinpaperin päälle haluamasi kokoisia marenkeja. Kuvan marengit on tehty Wiltonin isolla tähtityllalla 1M. Paista marenkeja 90 asteisessa uunissa ylä- ja alalämmöllä noin tunti. Tunnin kuluttua sammuta uuni ja avaa uunin luukku raolleen. Anna marenkien olla sammutetussa uunissa vielä tunti. Koristele valmis kakku marenkeja käyttäen. Marengit kannattaa laittaa kakun päällä vasta juuri ennen tarjoilua.

ED55AFFC-0FFE-43B4-ABB6-9AF880F3BB8B.jpg

Kakun koristeluun:

  • 1 dl Flora vispiä

  • 1 tl sokeria

  • pinkkiä pastaväriä (Confetti)

  • tuoreita vadelmia

  • Pirkka Ruby suklaata

  • Lakrids strawberry cream & fruity caramel

  • syötävää hopeaa (Confetti)

  • vaaleanpunainen suklaapallo (Confetti)

  • sokerimassasta muotoiltuja kukkia

Muotoile vaaleanpunaisesta Ruby suklaasta sydämiä sydänvuokaa käyttäen. Vuoka on ostettu confetista. Laita vuoan pohjalle syötävää hopeaa ja lisää sen päälle sulatettu suklaa. Anna jäähtyä kylmässä hetki. Vatkaa kerma ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tilkka pinkkiä pastaväriä. Poista hyytyneestä kakusta reunakalvo ja tasoita tarvittaessa pinnat palettiveistä käyttäen. Aloita kakun koristelu pursottamalla kerma. Kakun pursotukset on tehty myös Wiltonin isolla tähtityllalla. Lisää loput koristeet kakun reunalle. Leikkaa kakku terävää veistä käyttäen.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentti.

Vadelmariisi

IMG_6849.jpg

Ylijääneestä riisipuurosta valmistuu helppo jälkiruoka. Ohjeesta tulee neljä annosta.

Vadelmariisi:

  • 4 dl valmiiksi keitettyä riisipuuroa

    Tai:

  • 1 dl vettä

  • 1 dl puuroriisiä

  • 5 dl Valio Kiehu maitojuomaa

  • ripaus suolaa

  • 200 g pakastevadelmia

  • 0.5 dl sokeria

  • 1 dl Flora vispiä

  • 0.5 tl vaniljasokeria

Koristeluun:

  • tuoreita vadelmia

  • tomusokeria

Aloita puuron valmistus mittaamalla paksupohjaiseen kattilaan vesi ja puuroriisi. Anna seoksen kiehua muutama minuutti, kunnes vesi on kokonaan imeytynyt. Lisää maito ja anna kiehua hiljalleen noin 45 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää lopuksi suola.

Valmista vadelmahillo mittaamalla kattilaan vadelmat ja sokeri. Keitä hilloa välillä sekoittaen reilu viisi minuuttia. Jätä hillo jäähtymään ja valmista sillä aikaa kermavaahto. Mittaa kulhoon Flora vispi ja vaniljasokeri. Vatkaa kovaksi vaahdoksi. Sekoita jäähtyneen puuron joukkoon jäähtynyt hillo ja kermavaahto. Nostele pieniin annoskuppeihin ja koristele tuoreilla vadelmilla ja tomusokerilla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentti.

Fazerinakakku

IMG_6806.jpg

Kakku on valmistettu halkaisijaltaan 18 cm reunavuokaan.

Fazerinakakku:

  • 1 pkt (142 g) Fazerina keksejä

  • 60 g murokeksejä

  • 40 g voita

  • 2.5 dl Flora vispiä

  • 200 g appelsiinituorejuustoa

  • 200 g Philadelphia tuorejuustoa

  • 0.5 dl sokeria

  • 1 levy (120 g) Fazerina suklaata

  • 3 liivatetta

  • 0.2 dl vettä

Koristeluun:

  • 1dl Flora vispiä

  • 1tl sokeria

  • oranssia pastaväriä

  • Fazerina keksejä

  • Kultaisia suklaapalloja ja nonparelleja

Hienonna keksit tehosekoittimessa. Sekoita hienonnetut keksit ja sulatettu voi. Nosta reunavuoka suoraan tarjoiluastian päälle ja lisää halutessasi reunakalvo. Painele keksiseos vuoan (18 cm) sisään tasaiseksi pohjaksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen vähintään kymmeneksi minuutiksi. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää sen joukkoon tuorejuustot ja sokeri. Hienonna Fazerina suklaa ja sulata se mikrossa tai vesihauteessa. Lisää sulatettu suklaa täytteen joukkoon. Kuumenna 0.2 dl vettä kiehuvaksi. Purista lionneista liivatteista ylimääräinen vesi ja lisää ne kiehuvan veteen sekaan. Sekoita, kunnes liivate on kokonaan sulanut. Kaada liivate ohuena vanana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Painele täyte pohjan päälle ja anna hyytyä vähintään neljä tuntia tai yön yli.

Poista vuoka ja tasoita tarvittaessa kakun pinnat palettiveistä käyttäen. Koristele kakku kermavaahdolla, Fazerina kekseillä, kultaisilla suklaapalloilla ja nonparelleilla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Kinuski-puolukka pannacotta

Ohjeella tulee kaksi pannacottaa ja ne on valmistettu 2dl kuppeihin.

Ohjeella tulee kaksi pannacottaa ja ne on valmistettu 2dl kuppeihin.

Kinuski-puolukka pannacotta:

  • 2.5 dl kuohukermaa

  • 1 liivate

  • 0.5 dl karamellisoitua kondensoitua maitoa

  • 1tl vaniljasokeria

Puolukkahilloke:

  • 1 dl puolukoita

  • 0.5 dl sokeria

Koristeluun:

  • karamellisoitua kondensoitua maitoa

Laita liivate likoamaan kylmään veteen vähintään kymmeneksi minuutiksi. Mittaa kattilaan kerma, karamellisoitu kondensoitu maito ja vaniljasokeri. Kuumenna seos kiehuvaksi. Kun liivatetta on liotettu vähintään 10 minuuttia, purista siitä ylimääräinen vesi pois ja lisää kiehuvan kermaseoksen joukkoon. Sekoita huolellisesti. Kaada kermaseos annoskuppeihin varovasti. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli. Koristele hyytyneet pannacotat puolukkahillokkeella ja kinuskilla.

Valmista puolukkahilloke mittaamalla kattilaan puolukat ja sokeri. Kiehauta seosta noin viisi minuuttia ja anna jäähtyä. Nostele jäähtynyt hilloke hyytyneiden pannacottien päälle. Koristele annos kinuskilla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentti.

Marjapiirakka G,L

IMG_6569.jpg

Laktoositon ja gluteeniton marjapiirakka on valmistettu halkaisijaltaan 28 cm irtopohjapiirakkavuokaan.

Pohja:

  • 100 g laktoositonta voita

  • 3/4 dl sokeria

  • 1 tl vaniljasokeria

  • 1 kananmuna

  • 2.5 dl gluteenitonta jauhoseosta (Semper)

  • 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 100 g pakastevadelmia

  • 100 g pakastemustikoita

  • 100 g pakastepunaherukoita

  • 1 kananmuna

  • 1 prk Valio maustettu rahka vanilja

  • 0.5 dl laktoositonta kermaviiliä

  • 3 rkl sokeria

Vaahdota sokeri, vaniljasokeri ja pehmeä voi. Lisää joukkoon kananmuna. Sekoita leivinjauhe gluteenittoman jauhoseoksen joukkoon ja lisää taikinaan. Vatkaa taikina tasaiseksi. Voitele piirakkavuoan reunat ja leikkaa sen pohjalle halutessasi leivinpaperista pohjan kokoinen ympyrä. Painele taikina tasaisesti vuokaan. Käytä tarvittaessa jauhoja, jos taikina tarttuu käsiin.

Ripottele tasoitetun pohjan päälle pakastemarjat. Sekoita keskenään kanamuna, vaniljarahka, kermaviili ja sokeri. Kaada seos tasaisesti marjojen päälle ja tasoita pinta. Paista uunissa 180 asteessa keskitasolla noin 35 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentti.

Halloweenkakku

Perinteiset mokkapalat on helppo muokata myös kakuksi. Hämähäkki koriste on valmistettu cookiepops massasta, johon tulee hienonnettuja keksejä ja tuorejuustoa. Kakku on tehty halkaisijaltaan 22cm irtopohjavuokaan.

Perinteiset mokkapalat on helppo muokata myös kakuksi. Hämähäkki koriste on valmistettu cookiepops massasta, johon tulee hienonnettuja keksejä ja tuorejuustoa. Kakku on tehty halkaisijaltaan 22cm irtopohjavuokaan.

Halloweenkakku:

  • 2 kananmunaa

  • 1. 3/4 dl sokeria

  • 2rkl tummaa kaakaota

  • 2.5dl vehnäjauhoja

  • 1.5tl leivinjauhetta

  • 100g voita

  • 0.5dl kevyt maitoa

Kuorrute:

  • 3.5dl tomusokeria

  • 2tl vaniljasokeria

  • 2rkl tummaa kaakaota

  • 1rkl vahvaa kahvia

  • 50g voita

  • 0.2dl vettä

Koristeluun:

  • 4 dominokeksiä

  • 1tl vaniljatuorejuustoa

  • 1 prk Dr. Oetker sokerikuorrutetta (tomusokeri+vesi)

  • sulkaa strösseliä

  • mustaa geeliväriä (hämähäkin silmien mustuaisen pystyy tekemään myös pienellä palalla lakua)

  • lakumatto

Aloita kakun valmistus voitelemalla ja jauhottamalla irtopohjavuoka (22cm). Laita uuni lämpimään 175 asteeseen. Vatkaa kananmunat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi vaahdon joukkoon kevyesti nostellen. Sekoita lopuksi taikinan joukkoon sulatettu voi ja maito. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia tai kunnes kakku on täysin kypsä.

125117DC-7944-4BEC-A902-18F854A90755.JPG

Valmista seuraavaksi kakun koristeeksi tuleva hämähäkki. Hienonna keksit tehosekoittimessa. Siirrä keksinmurut pieneen kulhoon ja lisää sinne tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi massaksi käsin. Muotoile massasta hämähäkin pää ja vartalo. Nosta keksimassa hetkeksi pakkaseen jäähtymään. Kuorruta jähmettynyt massa sokerikuorrutteella. Pyörittele kuorrutetut osat sulkaa strösseleissä. Tee hämähäkille silmät valkoista sokerikuorrutetta ja mustaa geeliväriä käyttäen. Silmien mustuaisen voi tehdä myös esimerkiksi pienestä palasta lakumattoa. Leikkaa lakumatosta kahdeksan jalkaa, jotka kannattaa kiinnitä vasta kun hämähäkki on aseteltuna kakun päälle.

Aloita kuorrutteen valmistaminen, kun kakku on kokonaan jäähtynyt. Mittaa kulhoon siivilöity kaakaojauhe, vaniljasokeri ja tomusokeri. Sekoita joukkoon jäähtynyt kahvi ja sulatettu voi. Lisää vesi pienissä erissä. Nesteen määrää voi tarvittaessa lisätä, jotta kuorrute on sopivan juoksevaa. Kaada kuorrute kakun päälle ja tasoita pinta nopeasti. Itse toimin tässä vaiheessa liian hitaasti ja pintaa tasoittaessa kuorrute oli ehtinyt jo hieman jämähtää.

4F0E5334-D69F-475F-8CF9-BDE681D9F704.JPG

Kuorruta kakkuun sokerikuorrutteesta hämähäkin verkko. Ohuiden viivojen saamiseksi kannattaa käyttää pursotinta. Itselläni oli käytössä Lékuén silikoninen koristepursotin. Jos sokerikuorrute on liian jämäkkää, lämmitä sitä muutama sekunti mikrossa. Nosta hämähäkin osat valmiiden kuorrutusten päälle. Muotoile lakumaton suikaleista jalat ja painele ne paikoilleen.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Omena-kinuskijuustokakku

Paistettu juustokakku saa kuorrutteeksi omenahillokkeen ja kinuskivaahdon. Kakku on valmistettu halkaisijaltaan 18cm reunavuokaan.

Paistettu juustokakku saa kuorrutteeksi omenahillokkeen ja kinuskivaahdon. Kakku on valmistettu halkaisijaltaan 18cm reunavuokaan.

Omena-kinuskijuustokakku: (G)

  • 120g gluteenittomia digestivekeksejä

  • 80g voita

  • 500g Philadelphia tuorejuustoa

  • 100g ranskankermaa

  • 1.5dl sokeria

  • 1tl vanilja-aromia

  • 2 kanamunaa

  • 3rkl gluteenitonta jauhoseosta

Omenahilloke:

  • 4 pientä omenaa

  • 3/4dl sokeria

  • 2rkl sitruunamehua

  • 1/2 tl kanelia

Kinuskivaahto:

  • 1.5dl vispikermaa

  • 1rkl karamellisoitua kondensoitua maitoa

Koristeluun:

  • 1rkl karamellisoitua kondensoitua maitoa

Hienonna keksit tehosekoittimessa. Sulata voi ja lisää joukkoon keksinmurut. Painele voideltuun reuna- tai irtopohjavuokaan (18cm). Esipaista pohjaa 10 minuuttia 175C asteessa.

Aloita täytteen valmistus sekoittamalla tuorejuusto ja ranskankerma. Lisää sokeri ja vanilja-aromi. Sekoita kanamunat yksitellen, hyvin vatkaten. Lisää gluteeniton jauhoseos ja vatkaa taikina tasaiseksi. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista uunin keskitasolla 175C asteessa noin 50 minuuttia.

Valmista omenahilloke mittaamalla kaikki ohjeen ainesosat kattilaan. Annan kiehua miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia. Vatkaa vispikerma kovaksi vaahdoksi ja lisää lopuksi kinuski joukkoon. Kuorruta kakku vähän jäähtyneellä omenahillokkeella. Halutessasi voit käyttää apuna reunakalvoa. Pursota kinuski kakun päälle ohuina vanoina. Koristele kakku kinuskivaahdolla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Sitruuna-mustikkakakku

5ed5e0b4-ae43-41fb-8c07-07cd0fa7efe6.JPG

Sitruunakakkupohja on valmistettu halkaisijaltaan 20cm PME kakkuvuokaan. Testasin vuokaa ensimmäisen kerran ja kakku paistui todella tasaisesti, jolloin se oli helppo leikata kerroksiin.

Sitruuna-mustikkakakku:

Pohja:

  • 3 kananmunaa

  • 2.5 dl sokeria

  • 75g voita sulatettuna

  • 1 pienen sitruunan mehu

  • 1 pienen sitruunan kuori

  • 1tl vanilja-aromia

  • 3.5dl vehnäjauhoja

  • 2tl leivinjauhetta

Kostutukseen:

  • n. 1.5dl sitruunamehua

Täyte:

  • 4dl kuohukermaa

  • 250g mascarpone juustoa

  • 0,5dl sokeria

  • 1tl vaniljasokeria

  • 1 sitruunan kuori raastettuna

  • 400g pensasmustikoita

Koristeluun:

  • 1.5dl vispikermaa

  • 1rkl sokeria

  • sitruunan viipaleita

  • tuoreita pensasmustikoita

  • minttua

  • syötävää hopeaa

Aloita kakun valmistus voitelemalla kakkuvuoka ja laittamalla uuni lämpiämään 175C asteeseen. Raasta sitruunankuori ja hienonna sitä tarvittaessa vielä veitsellä. Sitruunasta tulee raastaa vain ohut päällimmäinen kerros (noin 1tl). Purista sitruunan mehu ja laita raaste sekä mehu hetkeksi sivuun. Vaahdota sokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu voi, vanilja-aromi, sitruunan kuori ja raaste. Sekoita leivinjauhe jauhojen sekaan. Nostele jauhot varovasti taikinaan ja vältä turhaa vatkaamista. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista uunin alatasolla 175C asteessa noin 35-40 minuuttia.

Valmista täyte mittaamalla kulhoon mascarpone, vispikerma sokeri. Vatkaa kovaksi vaahdoksi. Raasta ja hienonna sitruunan kuori. Lisää lopuksi vaahtoon sitruunan kuori ja vaniljasokeri.

Kun kakku on jäähtynyt, leikkaa se kolmeen kerrokseen sahalaitaista veistä käyttäen. Nosta pohja tarjoiluastian päälle ja kostuta se sitruunamehulla. Pursota tai levitä reilu 1/3 mascarponevaahtoa pohjan päälle. Ripottele vaahdon päälle tuoreita pensasmustikoita. Nosta toinen kakkulevy päälle ja täytä loput kerrokset samalla tavalla. Tasoita päällimmäisen kerroksen pinta palettiveitsen avulla.

Koristele kakku esimerkiksi kermavaahdolla, tuoreilla mustikoilla, mintulla, sitruunan viipaleilla ja syötävällä hopealla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Limepiirakka

Raikas limepiirakka valmistuu nopeasti vain muutamasta raaka-aineesta. Kermavaahdon voi halutessaan korvata myös marengilla. Piirakka on valmistettu halkaisijaltaan 24cm irtopohja piirakkavuokaan.

Raikas limepiirakka valmistuu nopeasti vain muutamasta raaka-aineesta. Kermavaahdon voi halutessaan korvata myös marengilla. Piirakka on valmistettu halkaisijaltaan 24cm irtopohja piirakkavuokaan.

Limepiirakka:

Pohja:

  • 200g täysjyvä digestive-keksejä

  • 80g voita

Täyte:

  • 5 limeä (kuori ja mehu)

  • 5 kananmunan keltuaista

  • 4dl (1.5tlk) kondensoitua maitoa

Koristeluun:

  • 2.5dl vispikermaa

  • 1 rkl sokeria

  • 1 lime

Hienonna keksit tehosekoittimessa ja lisää sulatetun voin joukkoon. Paine seos voideltuun irtopohja piirakkavuokaan. Esipaista pohjaa 180 asteisessa uunissa keskitasolla noin 5 minuuttia.

Aloita täytteen valmistus pesemällä limet ja raastamalla niiden kuori. Hienonna raastetta tarvittaessa vielä veitsellä. Halkaise limet ja purista niiden mehu. Mittaa kulhoon keltuaiset, kondensoitu maito, limen mehu ja kuori. Sekoita täyte nopeasti joko sähkövatkaimella tai vispilällä. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja jatka paistamista 180 asteessa noin 15 minuuttia.

Anna piirakan jäähtyä ensin huoneenlämmössä hetki ja siirrä se sitten jääkaappiin, jossa sen tulisi jähmettyä vähintään muutama tunti tai yön yli.

Mittaa kulhoon kerma ja sokeri. Vatkaa kevyeksi vaahdoksi ja levitä jähmettyneen piirakan päälle. Kortistele piirakka raastetulla limen kuorella.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.

Sitruunajuustokakku

IMG_5972.jpg

Raikas sitruunajuustokakku on valmistettu 18 cm reunavuokaan. Koristele kakku esimerkiksi tuoreilla marjoilla, marengilla, mintulla ja syötävällä hopealla.

Sitruunajuustokakku:

  • 150g digestivekeksejä

  • 75g voita

  • 4dl vispikermaa (Flora)

  • 200g sitruunatuorejuustoa

  • 200g maustamatonta tuorejuustoa

  • 1dl sokeria

  • 1tl vanilja-sokeria

  • 4 liivatetta

Koristeluun:

  • kermavaahtoa

  • marenkia

  • tuoreita marjoja

  • minttua

  • syötävää hopeaa

Hienonna keksit tehosekoittimella tai käsin. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Jos käytät reunavuokaa, nosta se suoraan tarjoiluastian päälle. Reunavuokaa käyttäessä kakkua ei tarvitse siirtää, jolloin se pysyy siistinä. Laita halutessasi reunavuoan sisälle reunakalvo. Jos käytät irtopohjavuokaa, vuoraa pohja leivinpaperilla. Painele keksipohja vuoan sisälle.

Aloita täytteen valmistus laittamalla liivatteet likoamaan kylmään veteen vähintään kymmeneksi minuutiksi. Vaahdota vispikerma kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuustot ja sokerit. Valuta tarvittaessa tuorejuustojen pinnalla oleva neste pois. Sekoita tasaiseksi vaahdoksi. Mittaa kattilaan noin 0.25dl vettä ja kuumenna se kiehuvaksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää kattilaan. Sekoita, kunnes liivate on kokonaan sulanut joukkoon. Kaada liivate ohuena vanana täytteeseen, samalla sekoittaen. Nostele täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia tai yön yli.

Kun kakku on hyytynyt, irrota reunat ja tasoita pinnat tarvittaessa palettiveitsellä. Koristele kakku esimerkiksi marengilla, kermavaahdolla, tuoreilla marjoilla, mintulla ja syötävällä hopealla.

Klikkaa tästä jättääksesi kommentin.